sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kuulumisia

Heippa!

Meille tuli ensimmäistä kertaa poitsulle oksutauti kylään. :/ Onneksi ei ollut mikään ärhäkkä tapaus mutta vieläkin pitää olla vähän varovainen tarjottavien ruokien kanssa. Tauti alkoi siis perjantaina aamulla ja oksentelu loppui jo lauantaihin mennessä. Masu on sitten ollut vielä sekaisin mutta pirteä poika on kuitenkin. Eihän tuo lapsille annettava lääke ole oikein mennyt pojalla kurkusta alas vaikka on banaanin makuista. Keitettyä vettä olen tarjonnut, että elimistö ei pääse kuivumaan. Maitotuotteet näytti ärsyttävän vatsaa eniten, niitä tietty poika haluaa syödä usein. Oli ikävää kieltää syömästä esim. jogurttia mutta poitsun omaksi parhaaksi se oli. Tänään onneksi pystyi jo jogurttia syömään, kyllä oli suu messingillä pojalla kun sai jogurttipurkin eteensä. :)

Oltiin evakossa tuolla mummilassa 5 päivän ajan, kun mies teki remppaa pojan huoneeseen. Siellä laitettiin yhdelle seinälle uusi tapetti ja sitten muuten maalattiin seinät valkoiseksi. Aiemmin olis siis niin, että takaseinä oli maalattu harmaaksi ja muuten oli tapettia. Silloin aiemmin lasta tuo huone oli miehen käytössä ja tapetti oli sellaista toimistomaista. :)

Otan kuvia uudesta huoneesta pian. Samalla siirrettiin sieltä aikauisten sänky pois ja nyt huone on pojan käytössä kokonaan, eli lelut muutti olohuoneesta hänen omaan huoneeseen. Se sänky oli siellä mummia varten, kun hän täällä hoitaa poikaa minun ollessa töissä. Nyt mummi saa nukkua alakerrassa sohvan levitettävällä sängyllä. Ei kyllä ole oikein mukava paikka nukkua siinä, paksumpi patja syytä hankkia siis.

Pitäisi kovasti jo pestä tulokkaan vaatteita ja lakanoita. Tuntuu, että aika menee niin nopeaa! Huomenna onkin neuvola taas, ihanaa päästä kuulemaan pienen sykkeet.

Tuurissa aika kului nopeasti. Mukavaa kun Kyläkaupalla on Muumupuisto, siellä poitsu tykkää tosi paljon olla. Siellä tietty siis oltiin, lisäksi käytiin pojan kanssa hyvän ystävän luona ja vähän ehdin shoppailemaankin. Pentikillä oli sopivasti ystävämyynti ja Tuurissa on Pentikin Outlet. Sieltä tuli ostettua pyyhkeitä ja pojalle halipupu-sarjan lautasen. :)
Laitan tähän nyt pari kuvaa kuluneelta viikolta. Tosi vähän kyllä tullut otettua kuvia. Niin käy aina kun mies ei ole mukana reissuissa. :/

Muumipuistossa on ihmisen hyvä olla. :)
Muumipuistossa oli ihana auringonlasku!
Seuraavaksi siis kuvia ja kertomusta pojan huoneen muutoksesta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti