sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Meidän perhe

Meillä on ollut niin hauska päivä tänään kolmistaan tuon poitsun ja miehen kanssa. Tänään piti tulla vieraita kylään mutta se sitten peruuntuikin. Eilen oli oli kylässä hyvä ystäväni. Se onkin hassua kuinka jotkut vain osaa olla lasten kanssa niin mainiosti, vaikka ei ole vielä omia lapsia. Minä siis olin ennen omaa lasta, että en oikein tiennyt kuinka päin olisin ollut muiden lasten kanssa. Tuntui, että en osanut leikkiä mitään kivoja leikkejä tai mitään sellaista. Mutta tuo ystäväni on kyllä niin huippu meidän poitsun kanssa. Mentiin keskustaan eilen kaikki neljä, poitsu ja ystäväni istuivat takapenkillä ja poitsu halusi pitää ystävääni kädestä kiinni, oi. :)
Pitäisi keksiä poitsulle joku hyvä screen name, en kuitenkaan aio hänen oikeaa nimeä paljastaa. Tässä tänään mietittiin niitä miehen kanssa mutta ei keksitty oikein mitään. Paras nimi on jo viety, nimittäin Bebeaulait Nöpsy on kyllä hurjan söpö nimi.

Poitsulla on kyllä ollut tänään todella energinen päivä, menoa on riittänyt. Ajateltiin, että ottaako tänään jo ensiaskeleita ilman tukea kun oli niin menoa. Poitsu ei siis kävele vielä ilman tukea, taaperokärryllä mennään. :) Ruokahalukin on olllut hyvä, kun energiaa on kulunutkin. Meidän poika ei ole koskaan ollut sellainen syöjä, että kaikki tänne ja minä syön. :D On saanut houkuteltua aika paljon siitä lähtien, kun kiinteitä alettiin syömään noin 6 kk:n iässä. Nyt ruokahalu on kyllä parantunut ja on paljon vastaanottavaisempi uusia ruokalajeja kohtaan. Meilllä syödään nyt onneksi jo aika lailla samaa ruokaa, kuin me aikuisetkin. Tänään oli tarjolla kanaa kermakastikkeessa ja vihanneksia. Mukisematta syötiin lautanen tyhjäksi. Itse välilllä sormilla ja sitten haarukalla. Poika on jo aikasta hyvä käyttämään haarukkaa ja lusikkaa. Hienomotoriikka on aina ollut todella hyvä pojalla, se liikkeelle lähteminen onkin ollut sitten hitaampaa. :D Meillä opittiin pinsettiote jo muistaakseni 7kk:n ikäisenä.

Tässä kuvaa tämän päivän ruokailusta. Sotkumaista hommaahan se edelleen on..mutta pääasia, että poika syö. :)


Jälkkäriksi oli itsetehtyä smoothieta, kuten kuvasta huomaa. :)


Hieman ihmettelevä ilme poitsulla, yleensä ei kuvia otetea kesken ruokailun. :)

Nyt on kyllä ollut todella mukavasti ollut töitä ja sitten kuitenkin saanut kotonakin viettää aikaa pojan kanssa. Ensi viikolla koittaakin pieni loma laivalla. Odotetaan, että poitsu pääsee nauttimaan ihmisten seurasta. On meinaa sosiaalinen tapaus tämä, ei vierasta ketään (paitsi joulupukkia) ja on pettynyt, kun ruokakaupassa ei ihmiset morjesta tai tule juttelemaan, vaikka meidän pojalla käsi nousee kaikille vastaantulijoille. Se on muuten harmillista, kun täällä Suomessa ei aleta juttelemaan vieraille niin helposti. Merkillistä kyllä, eniten on tuleet keski-ikäiset miehet lepertelemään pojalle, naiset ei. :D Viimeksi kun oltiin Minimanissa, niin eräs mies tuli juttelemaan ja kehumaan, että kuinka meidän poika on kaunis. Jos sanakirjassa pitäisi olla lapsen kuva kauniin lapsen kohdalla, niin meidän poika kuulemma olisi siinä. Kauniisti sanottu. :)

Kokeillaan nyt näiden perhe postauksien tekemistä tänne blogiin. En siis ainakaan vielä ole perustanut uutta blogia..yleisön pyynnöstä. ;)

10 kommenttia:

  1. Suloinen poika teillä :) Itse olen juuri myös sellainen tapaus kuka ei osaa olla lasten kanssa :D En tiedä mitä niille sanoa tai tehdä ja miten päin olla :'D. Mutta ovat mielenkiintoisia seurattavia vaikkei omia olekaan. Kiva lueskella sekalaisia postauksia!

    VastaaPoista
  2. On kyllä nätti poika :)!

    VastaaPoista
  3. Suloinen poika teillä :) Älä perusta ollenkaan uutta blogia, kiva lukea tässä yhdessä ja samassa blogissa erilaisia postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään tällä yhdellä blogilla ainakin nyt vielä. :) Kiitos kommentistasi. :)

      Poista
  4. Sinustahan oli viime syyskuussa se lehtijuttu jossa olit pojan kanssa kuvassa ja pojan nimi mainittiin jutussa. Itsehän sen lehtijutun oikein jaoit täällä. Miten se pojan nimi nyt sitten niin suuri salaisuus muka on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Niinpä. En nyt tosiaan oikein tajua miksi Satu kirjoittaa tässä postauksessa että pitää pojalle keksiä joku screen name koska ei halua paljastaa pojan oikeaa nimeä. Ilmeisesti hän kuitenkin tuon lehtijutun jakoi blogissa siinä tarkoituksessa että halusi ihmisten sen lukevan. Viime syyskuun lopussa siis tuo lehtijuttu oli blogissa. Ja siinä pojan nimi selvästi ja näkyvästi mainittu.

      Poista
    3. En muistanut enää ollenkaan, että siinä lehtijutussa oli se nimi! Poistin kuitenkin lukijan kommentin, joka oli sen tuohon kirjoittanut.

      Poista