lauantai 22. elokuuta 2015

Sunny day

Yes, nyt on postaustahti jo hitusen parempi. :)

Tänään on ollut kiireinen mutta hauska päivä. Tuo poitsu jaksaa aina vain joka päivä yllättää ihanuudellaan, aika veikeä kaveri tulossa. Onkohan vähän liikaa pilkettä silmäkulmassa, kun taitaa olla äitiltä ja isiltä molemmilta peritty. :D Alkaa tuo luonnekin tulla aina vain enemmän esille, hurjan kiinnostunut asioista ja ihan pienistäkin yksityiskohdista. Sorminäppäryys on ihan omaa luokkaansa, lääkärikin kehui tuota näppäryyttä poitsun 8kk neuvolassa. Poitsu täytti siis keskiviikkona 8kk, hurjaa vauhtia edelleen menee tämä aika.

Mies kävi pojan kanssa tässä lähellä olevalla RC-radalla, jossa oli tänään kisat. Oli poitsu ihmeissään nopeista mutta pienistä autoista, jotka kiersi rataa, Minä en ollut siellä mukana mutta onneksi isi oli ottanut videota, sitä ollaan tänään monet kerrat jo katsottu. Kävivät siellä itseasiassa tänään kahteen kertaan. Sitten käytiin leikkipuistossa ekaa kertaa keinumassa kiikulla, se vasta jännää olikin. Poitsu ihan itse osasi pitää kiinni, istuminen onnistuu jo muutenkin niin hyvin häneltä.


"Pidän kyllä kunnolla tästä kiinni, että en tipu".

"Äiti. tää on tosi kivaa!"
Tuli samalla tässä päivän asu paljastettua. Täällä on ollut tosi lämmin tänään ja päälle eksyikin tämä Forever21+ -mekko . On täällä ennemmin esiintynyt mutta ei näin pelkästään, oli huomattavasti kevyempi ilman leggareita. :) Tuossa mekossa on kaunis pitsikuviointi edessä ja hihoissa mutta eihän ne tässä nyt näy mutta on ne siellä kuitenkin. Tuo bolero on NewLookin, todella paljon käytetty.

Tänään minulla päättyi kirppis tuolla Fyndiksellä, hain tavarat sieltä ja samantien tulin kotiin hinnoittelemaan ne uudestaan ja vein lennosta sinne Combo-kirppikselle. :) Lisää tavaraa sinnekin tulossa mutta on siellä nytkin aika hyvin, omia vaatteitani siellä ei ole paljon. Ainakaan vielä.
Pitäisi kyllä ostaa (eli tilata) uusia vaatteita. En ole hetkeen esimerkiksi ostanut Yoursilta tai NewLookilta mitään. Kaappiini huutaa uusia mekkoja/tunikoita. Voisi tehdä kierroksen ja tarkastaa mitä ihanuuksia siellä olisi..vai olisiko mitään. :)

Tässä kuvassa ei nyt näy mutta tuo toinen sääri on minulla isompi kuin toinen. Loukkasin sen silloin vuosia sitten kaatumalla portaissa, se imusuonisto jalassa sai osumaa ja ei siksi kuljeta nesteitä siinä niin hyvin. Kävin lymfassa ja se auttoin jonkin verran. Tuossa kuukausi sitten satutin tuon saman jalan ja taas portaissa! Tällä kertaa osumaa sai polvi ja se olikin niin kipeä, että menin ortopedin vastaanotolle, josta sitten määrättiin magneettikuviin. Kuvat olen jo saanut mutta lääkärin lausunto vielä puuttuu, tai siis sellainen lausunto joka on suomennettu minulle. Mutta ei siinä mitään todella vakavaa ilmeisesti ole tapahtunut, jalka onkin jo vähän parempi mutta edelleen joudun kävelemään ontuen. Mutta se sama ortopedi kehoitti minua hankkimaan tukisukan tuohon jalkaan, että se imusuonisto saadaan siitä kuntoon. Sen kyllä hoidan ensiksi kuntoon,  ennen kuin tilaan mitään mekkoja. :D
Miten voikin sattua tuohon samaan jalkaan kaikki. Noh, toivottavasti nyt saan olla ilman mitään tuollaisia haavereita. Oli muuten aivan ihana tuo ortopedi, niin asiakaspalveluhenkinen ja oikeasti potilaasta kiinnostunut!

Kävin tänään kaupungillakin, kosmetiikkahyllyni kaipasi täydennystä. Kaapista oli Lancomen silmämeikinpostovesi loppu. Emotionissa oli hyvä tarjous, osta kaksi mitä tahansa Lancomen tuotetta, niin tuon putsarin sai kaupanpäälle. Minulla oli Smashboxin kasvojen pohjustusaine loppu, niin ostin testiin nyt Lancomen vastaavan ja sitten lisäksi tuollaisen hoitavan huulikiillon.


Olen lähdössä taas poitsun kanssa tuonne Tuuriin käymässä. Mukavaa, kun on näin hyvät säät niin voi puuhailla paljon ulkona. Jos vaikka uskaltaisin nyt lähteä vaunulenkille tämän jalan kanssa. Mies on hoitanut vaunulenkit tässä muutaman viikon ajan, koska loukkasin tosiaan tuon jalkani. Huomaa, että paino lähtee heti nousuun, kun ei pysty liikkumaan normaaliin tahtiin. Buu!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti