lauantai 14. joulukuuta 2013

Lontoo 1&2

No niin, nyt pääsen tekemään postausta meidän Lontoon reissusta. Tämähän oli muuten jo toinen reissu Lontooseen tänä vuonna, hoksasin sen tuossa vähän aikaa sitten. Aika menee niin nopeaa!

Lähdettiin matkaan keskiviikkona 4.12 kohti Helsinki-Vantaata aikaisin aamusta. Olin ollut juuri edellisenä päivänä työmatkalla Helsingissä lentokoneella, joten tuo lentoasema tuli turhankin tutuksi tuolla viikolla. Me ostettiin liput Lontooseen Stockan Hullareilta, maksoi 186€/hlö Finskillä. Ihan hyvä hinta!! :) Lento meni hyvin ja saavuttiin Lontooseen paikallista aikaa jotain klo 14. Meidän hotelli sijaitsi ihan Paddingtonin aseman vieressä, joten otimme Heathrow express-junan, jolla pääsee keskustaan (Paddingtonille) 15 minuutissa. Menopaluu maksaa £32.

Meidän hotelli oli Quality Crown, oli niitä harvoja hotelleja joista löytyi 4 hengen huone! Huoneemme oli ihan perus. Aika pieni huone, johon oli tungettu 4 sänkyä. :D Aamupala oli kuitenkin hyvä ja sisältyi hintaan, joten oli kai ihan hintansa arvoinen. Meidän huoneemme oli kellarissa, joten ei ollut ikkunoita ei. :D


Meidän tuossa hotellin vieressä oli pubi, johon mentiin syömään kun nälkä kurni niin kovasti vatsan pohjassa!


Sitten suunnattiin Oxford Streetille, koska nyt meidän mukana oli ystäväni, joka oli ekaa kertaa Lontoossa! Pitihän hänen nähdä heti Oxford ja ne kauniit jouluvalot.






Eka päivänä ei shoppailtu yhtään, kierreltiin vain ja ihmeteltiin. Mentiin aika aikaisin takaisin hotellille, koska seuraavana aamuna piti herätä aikaisin, koska oli Harry Potter -päivä! Kyllä, pari teistä arvaisin oikein..me mentiin Harry Potter -studioille (The Making of the Harry Potter). Jos joku teistä haluaa lisätietoa vierailusta ja bookata itselleen samanlaisen reissun, niin menkää tänne.

Me otettiin sitten torstaina juna Eustonin juna-asemalta, jonne oli aika lyhyt matka meidän hotellilta (mentiin metrolla). Sieltä Eustonilta sitten hypättiin junaan, joka vei meidät Watford Junctioniin. Sieltä sitten hypättiin Harry Potter -bussin kyytiin, joka piti olla ilmainen mutta jouduttiin maksaa siitä £2/hlö. Noh, onneksi ei paha hinta ollut. Nuo liput Harry Potteriin pitää muuten varata etukäteen. Minä tilasin liput netin kautta, sähköpostiin tulee vahvistusviesti, jonka perusteella sitten lunastetaan lopulliset liput tuolta studioilta.




Tuo oli niin mielenkiintoinen kokemus, olen kuitenkin katsonut kaikki Harry Potterit. Kirjoja en ole lukenut mutta pidän Harrystä todella paljon. Tunne vain vahvistui tuolla!! Teki hetki mieli katsoa kaikki Potterit tuon kierroksen jälkeen mutta eihän se ollut mahdollista hotelissa. :D

Heti siinä lippujonon vieressä oli ensimmäinen näkemisen arvoinen paikka. Kuka tunnistaa...

Tuohan oli Harryn "huone" kasvattivanhempien kotona.
Meille oli ensiksi pieni esittely huonessa, jossa kerrottiin kuinka Harry Potter elokuvat saivat alkunsa. Esittelyn jälkeen päästiin seuraavaa huoneeseen, jossa oli elokuvateatteri. Harry Potterin päätähdet kertoivat mitä tuleman piti ja sitten avautuivat ovet pääsaliin, eli saliin jossa Harry Potterin kaikki "suuri ruokasali" -kohtaukset on kuvattu!!





Suuren salin jälkeen tuli toinen iso huone, jonne oli koottu paljon rekvisiittaa kaikista Harry Pottereista, ihan käsittämätöntä nähdä ne kaikki tavarat siinä ihan nenän edessä!

Kaikki varmaan tietää mistä nämä on? :)



Kuvia on vaikka kuinka paljon, koska tuolla oli niin paljon nähtävää! En voi kaikkia kuvia tänne ladata, varmaan nytkin jo osalla menee hermot jos kone lataa nämä hitaasti.
Mutta nämä pari kuvaa on vielä pakko laittaa! Jokaisessa huoneessa soi musiikki Harry Potterista, se loi niin satumaisen tunnelman että mustan sen varmasti koko loppuelämäni.

Hui, tämä oli niin aidon tuntuinen..
Tämän sai liikkumaan nappia painamalla..
Diagon alley.
Minä ja äiti linnan "pienoismallin" edessä.

Niin kuin sanoin..kuvia olisi vieläkin paljon mutta pakko vetää raja johonkin. Voin suositella lämpimästi tuota kierrosta.

Huomenna lisää Lontoosta! :)

2 kommenttia:

  1. Studio Tour oli kyllä ihana :) Mulla on tosta talon edestä tasan samanlainen kuva kun sulla, päälläkin on nahkatakki ja nahkatennarit :D Mielestäni nuo hullareiden lentoliput oli aika kalliit, itse olen yleensä maksanut menopaluusta 100e +-20e :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tämä oli tosi hyvä postaus! Ollaan menossa ensi kesänä Lontooseen, ja yksi matkan kohokohdista on käynti juuri tuolla Harry Potter-studioilla. Olen kuopuksen kanssa lukenut ja katsonut leffoja, jotta hänkin siellä pääsee tunnelmaan :) Kiva niitä on itsekin lukea ja katsoa uudelleen.

    VastaaPoista