tiistai 27. elokuuta 2013

Ilmoitusluontoista asiaa

Osa teistä on saattanutkin jo huomata, että isotkoot.com ei ole enäää käytössä. Syy tähän on se, että domain on vanhentunut. Minua pyydettiin kysymään, että jos siellä lukijoiden joukossa olisi joku halukas jatkamaan sivuston ylläpitoa? :)

Näin ilmoitusluontoisena asia myös se, että nimimerkki Sarppis voisi olla yhteydessä. Olen laittanut 2 sähköpostia ja en ole saanut mitään vastausta!! Huusit minulta kaksi tunikaa ja jos et pian ole yhteydessä, niin laitan ne uudelleen myyntiin.

Näyttää siltä, että meidän hääpäivänä paistaa aurinko ainakin osittain. YES! Sade olisi ikävä vieras. Tänään oli todella lämmin päivä ainakin täällä Vaasassa. Torstaina saan muuten uuden kynnet, esittelen ne täällä jos ehdin. Kummasti alkaa aika loppumaan valmisteluiden suhteen, paniikki tulee. Tänään oli hierottavana, pari viime kertaa on tainnut jäädä väliin. Pari kohtaa oli niin jumissa, että hieroja otti järeämmät keinot käyttöön. Kyllä oli ripsarit poskella, kun hoitotuolista nousin. :D

Ainiin, laitoin muuten myyntiin Feissariin nämä taulut. On ostettu muutama vuosi sitten sisustusliikkeestä, maksoivat silloin noin 350€. Eivät sovi nykyiseen sisustukseen, joten myydään pois. Hinta on 100€ (sis. molemmat taulut) + ostaja maksaa postarit. Saa toki tulla noutamaankin.


maanantai 26. elokuuta 2013

To Helsinki and back

Olipas siinä keikkaa kerrakseen lauantaina, The Blanko taputettiin lavalle kaksi kertaa takaisin. En ole ole tuollaisella keikalla aiemmin ollutkaan. :D

Tulin tänään takaisin kotiin, olin 3 vuorokautta pois täältä. Elviralla oli ollut kova ikävä, mies sanoi kissun etsineen mamia joka huoneesta ja miukumisia kuului tasaisin väliajoin. Meillä olikin tuossa pitkä paijaustuokio. Tietty tuota poikakissua piti rapsuttaa ja pitää hyvänä myös. Olen nyt lomalla ja tänään olikin ohjelmassa koekampausta ja hääpuvun viimeistä sovitusta. Nyt sain sen kotiin, miehen pitää pitää siitä näpit irti. Haluan mennä perinteisen mukaan, että sulhanen ei näe pukua ennen kuin sitten vasta kirkon käytävällä. :)

Yöyimme Helsingissä GLO Artissa. Siellä sai aamupalalla croisantteja, uujea! Muutenkin hotelli oli todella tunnelmallinen ja hmm.. erilainen. Hotellin vastaanotto oli vanhassa linnassa ja sitten varsinaiset huoneet oli toisessa rakennuksessa mutta siirtyminen sujui ihan vaivattomasti. :)

Hotellin sisäänkäynti. Tuossa ylhäällä oli oikea tuli.

Hotellin oleskeluhuone
Aula





Illan asu
kaapu - Lindex
tunika - H&M
housut - Zizzi
kengät - Tamaris
laukku - Guess





Seuraavan päivän asua
paita - Junarose
toppi - Zizzi
housut - Zizzi
ballerinat - Esprit
laukku - Armani Exchange

Kävimme leffassa katsomassa Kirottu. Oli sitten muuten hyvä elokuva ja niin pelottava!! Oli kiva kävellä silloin yöllä takaisin leffasta hotellille...

Nyt alkaa sitten loppukiri häiden suhteen. Alan tässä nyt askartelemaan nimikylttejä pöytiä varten..



torstai 22. elokuuta 2013

Koemeikki

Tulin juuri koemeikistä, mielenkiintoista hommaa. :D Meikkiä tehtiin noin 2 tuntia ja olen suhteellisen tyytyväinen. Ainut on meikkipohja ja meikkivoiden, joista olen epävarma. Meikissä käytettiin Lumenen tuotteita, kasvoissa siis..ei silmissä. Jotenkin olen niin tottunut tuohon Helena Rubinsteinin meikkivoiteeseen ja Smashboxin primeriin, että kaikki muut tuntuu epämukavalta kasvoissa. Sain tosin luvan ottaa omat voiteet mukaan sitten lopullisen häämeikin tekoa varten.

Laitan tähän nyt kuvaa koemeikistä. Tahdon painottaa, että toinen silmä on meikattu lopulliseen muotoonsa. Toisessa ei ole läheskään yhtä vahvat rajaukset. Lisäksi minulla on ripsaria mutta irtoripsiä ei ole ollenkaan, ne tulee sitten lopulliseen meikkiin. :) Kulmakarvat ovat myös erilaiset, ehkä ammattilaisen tekemät on paremmat verrattuna omiin tekeleisiin.




 Mitä mieltä olette silmämeikistä..entä meikkipohjasta? Minusta tuo meikkipohja ei ole niin hyvä, silmämeikistä tykkään. Aluksi epäröin sitä mutta nyt tykkään siitä oikeastaan jo. :)

 Minulle tulee rakennekynnet myös. Pakko laittaa, kun yksi kynsi on ihan nysä. :( Nyt olen lakannut kynnet Essien lakalla ja päällä on Lorealin uutta hilelakkaa.


Nämä lakat ovat olleet kynsissä jo viime lauantaista lähtien. Hyvin ovat kestäneet, Essie sopii minun kynsille kyllä hyvin!

Minulla oli joku ajatus tähän loppuun mutta se hukkui jonnekin. Päässä pyörii niin paljon koko ajan. Olen lähdössä huomenna Helsinkiin vaihteeksi, viivyn siellä koko viikonlopun. Saamme vihdoinkin veljenikin Suomeen lomalle ja meidän häihin tietty. En ole nähnyt häntä joulun jälkeen, joten todella mahtava homma nähdä hänet nyt!!


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Päivä kanssani

Päätin toteuttaa tälläisen päivä kanssani -postauksen. Sellainen on mielessä jo ollut pidempään. Toivottavasti kuvien latautuminen ei kestä iäisyyden, kuvia tulikin yllättävän paljon!















Koko loppuilta tuli hengattua kotona, syöden ja rupatellen. Meidän kuulutukset luettiin tänään kirkossa, jossa meidät vihitään. Sen takia mentiin tuolla kotona käymässä. :)

Seinäjoen Zizzillä on muuten vaihtunut yrittäjä, oli mukava tavata hänet. Vaikutti oikein mukavalta yrittäjältä ja taitaa meillä olla aika samanlainen makukin. Hän oli ostanut myös tuon saman tunikan. Tuo kuva ei tee mitään oikeutta tuolle tunikalle, se on luonnossa kauniin kirkkaan värinen ja olkapäillä olevat koristukset on tosin näyttävät. :)

Nyt pesulle ja nukkumaan!

perjantai 16. elokuuta 2013

Päivän asu & muistutus

No moi!


Heti alkuun muistutus ja yhteenveto. Bunnymoden kirpputorin tuotteet sulkeutuu sunnuntaina 18.8 klo 12:00.
Valitettavasti en voi hyväksyä sarppiksen huutoja, koska niissä ei ole mainittu mitään yhteystietoja. Huudathan sarppis uudestaan sähköpostiosoitteen kera, niin hyväksyn huutosi.

Tällä hetkellä tilanne on tämä. Päivitetty 17.8 klo 10:55
Huudot ovat nyt päättyneet. Olen yhteydessä voittajiin! :)

Kohde 1. Korkein huuto tällä hetkellä on 21€.


Kohde 2. Korkein huuto on tällä hetkellä 25€.


Kohde 3. Korkein huuuto tällä hetkellä on 25€.



Sitten muihin asioihin.

Olin taas äsken salilla, menossa selkeästi loppukiri häitä varten. ;) Hävettäisi aika paljon, jos jo pienennettyä hääpukua pitäisikin suurentaa. :D Nyt on asiat häiden suhteen aika hyvällä mallilla. Vieraiden lopullinen määrä on selvillä, koristeet ovat kaikki saapuneet, miehen asu on valmis, ohjelma on koossa ja ei ainakaan vielä ole tullut mitään kauheaa paniikkia juhlien suhteen. :)

Olin keskiviikkona käymässä kaupungilla ja Vero Modasta (!!) tarttui jotain mukaan.


Musta neuletakki on Vero Modasta, sen juju on takana.


Olen unohtanut esitellä täällä kirppikseltä ostamani talvitakin. Tosin se saa odottaa esittelyä, koska lämpöhalvaus tulee se päällä täällä sisällä. Se on musta villakangastakki Lindexiltä alunperin. Se oli myynnissä viereisessä myyntipaikassa siellä kirppiksellä, kun minulla oli siellä tavarat myynnissä. Minulla ei sellaista takkia ollutkaan kaapissani aiemmin, joten oli hyvä ostos 20€ hintaan. :)

Huomenna lähdetään kylään ja tullaan sunnuntaina takaisin. Sunnuntaina on herkkuja luvassa, itsetehtyjä sellaisia. Voi ei, ei saisi syödä mutta en varmasti jätä syömättä. :D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Huutakee, huutakee!


tiistai 13. elokuuta 2013

Violent monday

Kuinkas moni teistä on ehtinyt jo katsomaan uuden Matt Damonin tähdittämän Elysiumin? Lähdettiin miehen kanssa eilen aikasta pikaisella päätöksellä se katsomaan. Olin aiemmin päivällä eilen katsonut True Bloodin jakson, joten oli myöskin aikasta väkivaltaista menoa. Ajattelin, että varmasti tulen näkemään painajaisia. Olen kyllä juossut karkuun jotakin koko viime yön, jännä kun ei muista että mitä piti niin kovasti juosta karkuun. Elysium oli kyllä katsomisen arvoinen elokuva, hyvä juoni ja Matt Damon on roolissaan aikasta hyvä. Jotenkin ahdistava olo tuosta leffasta kyllä tuli, ei ole niin kaukana todellisuudesta. Mihinkä mennessä olemme kuluttaneet tämän maapallon loppuun?

Pyysin miestäni kauniisti ottamaan kuvaa asustani ennen leffaan lähtöä, ei mitään uutta ollut asussa mutta laitetaan tänne nyt kuitenkin.



Tekonahkatakki - NewLook (Dubai)
Tunika - Zizzi
Housut - GoSis! (Gossip)
Ballerinat - Esprit
Laukku - Guess



Mies jutteli kameran takana kaikkea tyhmää, niin piti sitten kieltä näyttää. :)
Tiedättekö, käytin puhki nuo GoSis! -housut. Oli pakko käydä hakemassa uudet, koska ne on niin kivat päällä. Jännä juttu, ostin samaa kokoa mitä aiemmatkin oli ihan ilman sovittamatta siis. Ajattelin, että pakkohan ne on samanlaiset olla mutta eipäs olletkaan. Olisi pitänyt ottaa kokoa pienempi, harmittaa hieman. Nuo löystyy tuosta meinaa vielä, ovat sitten ylhäältä harmittavan isot. :(

Olen tänään mennyt taas tukka putkella. Laitan tähän aikataulua, olisi kiva kuvien kanssa mutta on varmaan sellainenkin tulossa tässä pian. Kiinnostaisiko? :)

klo 5:30 herätys
klo 6:45 lähtö töihin
klo 7:45 töissä
klo 16:00 työpäivä päättyy
klo 16:15 tapaaminen kukkakauppiaan kanssa hääkukkia varten
klo 16:45 lähden ajelemaan takaisin kotiin
klo 17:45 postiin oli saapunut paketti häätarvikkeita, sitten vielä ruokakauppaan
klo 18:15 kotona, leipää ja teetä nassuun
klo 19:00 lähtö salille
klo 20:30 takaisin kotona
klo 21:00 suihkun jälkeen iltapalaa smoothien muodossa ja blogipostauksen teko
klo 22:00 pikku hiljaa pitää alkaa valumaan sänkyä kohti

Huomenna onkin ainaski vähäsen rennonpaa, kun menen jalkahoitoon ja salille ei tarvitse mennä. :)

En ole kyllä ruskettunut kasvoista yhtään, onko siellä muita kalkkunoita? Meillä oli tullut salille uudet suihkut ja saunat. Ainakin ennen oli solariumkin, vielä sellaista ei ole tehty mutta remppa onkin kesken vielä. Ajattelin vain, että jos kävisi solkussa ennen Miamiin lähtöä. Vaarana on meinaa, että kärähdän heti loman alussa. New Yorkissa kävi juuri niin ja oli aikasta kivuliasta olla sitten loppupäivät. Se aurinko siellä on niin paahtava ja jos on veden äärellä, niin sitä kuumutta ei tunne niin.



lauantai 10. elokuuta 2013

Bunnymoden kirpputori

Myynnissä seuraavat tuotteet. Lähtöhinta sisältää postikulut Suomessa. Jos haluat huutaa jotakin tuotetta, niin kommentoi tähän postaukseen huudettavan tuotteen numero ja tarjoamasi summa. Muista käyttää nimimerkkiä, että voin olla huudon päätyttyä sinuun yhteydessä. Jätä myöskin sähköpostiosoitteesi.
EDIT. Huudot sulkeutuvat sunnuntaina 18.8 klo 12:00.





torstai 8. elokuuta 2013

Liv box

Tämän kuukauden Lix box ilmestyi tänään. Toivottavasti sinäkin lukija, jolta tämä boxi on aina myöhässä olet saanut jo tämän, että en pilaa yllätystä!

Tämä kuu oli paras näiden boxien osalta tähän mennessä. :)



Varsinkin tuo Clarinsin putsari kiinnostaa, varmaan tulee käytetyksi. :)

Mitäs mieltä te olitte boxista?


tiistai 6. elokuuta 2013

Loving my new pants!

Kylläpä kävi hyvä onni. Kirjoitin tuossa muutama päivä sitten housuista, joita olen sovittanut Lindexillä mutta aika korkea hinta hidastanut ostostani. Tai ei se hinta korkea ollut mutta housuissa on aika erikoinen väri, joten en ollut ihan varma tulisinko pitämään housujani. Seinäjoen Lindexillä menin piipahtamaan pikaisesti ja siellä sattui olemaan juuri nuo samat housut -50% alessa. Yhdet oli jäljellä, muistaakseni sovitin Vaasan Lindexillä yhtä koko pienempää housua mutta ostin nuo kuitenkin, koska ero ei ollut niin suuri.


Tunika - Halens
Toppi - Zizzi
Housut - Lindex Generous
Ballerinat - Esprit


Tuossa asussa tuli päivällä hieman kuuma, aamulla oli taas tosi viileä ilma. Ihanaa, minulla alkaa huomenna työt vasta klo 11. Saa nukkua aamulla hieman pitempään, I love it! 
Olimme tänään miehen kanssa palaverissa meidän hääkuvaajan kanssa. Tuli tosi innostunut olo, hääpäivä vain lähenee ja lähenee. Tykkään tosi paljon tyylikkäistä mustavalkoisista hääkuvista, meille tulee ainakin muutama sellainen. Saas nähdä, että mitkä kuvat sitten teetetään. 

Kirppispöytäni loppuu torstaina, joten vielä ehtii mennä katsastamaan tarjonnan. Vein sinne tänään -50% lapun, joten lähtee edullisesti. Paikka oli Suvikirppis Vaasassa ja paikkanumero 31. Laitan kyllä tännekin pari yläosaa myyntiin, ehkä jo tänään saan kuvat otettua. :)

 


maanantai 5. elokuuta 2013

Melkoinen weekend

Olen edelleen elossa, vaikka viikonloppuna oli polttarini. :D

Sain kokeilla uusia lajeja, jotka meinasivat ihan viedä mennessään. Oli oikeasti mielenkiintoista. Tässä aika suora vihje mitä pääsin opettelemaan.


Mitäköhän tästäkin tulee...Ei vaiskaa, ihan hyvin tuokin lyönti onnistui. :)
Ne päästi minut rattiinkin!
Polttareista on paljon muitakin kuvia mutta niissä esiintyy ystäviä, jotka eivät osaisi välttämättä arvostaisi niiden kuvien julkaisua. :D

Tänään on tullut mentyä tukka putkella, väsyttää nyt kovasti. Oli pakko siivotakin täällä kotona, olen ihan valmista kauraa nukkumaan jo. Hääpalaveria on tässä pidetty ihan mukavasti, huomennakin vuorossa sellainen heti töiden jälkeen. Minulla on synttärit tänään ja sainkin muutamia tervehdyksiä.


Tuo 1-vuotiskortti on mieheltäni, huumoria pitää olla joka suhteessa. ;)

Pitäisi ehtiä tänne laittamaan niitä vaatteita myyntiin. Varmaan laitan sen turkoosin topin, kun siitä olette olleet niin kiinnostuneita. :D