perjantai 17. toukokuuta 2013

Tamaris

Niinhän se menee, palkka tuli ja palkka meni. No ei vaiskaa, uusi hankintani ei ollut edes kallis. Minulla on ollut pitempään huutava pula tyylikkäistä mustista korkeista avokkaista. Jos on mennyt jonnekin illemmalla, esim. vähäsen tuonne viihteen puolelle, niin kenkien kanssa on ollut ongelma. Tänään ehdin käymään ennen jalkahoitoani kaupoilla etsimässä tätä unelmien kenkäparia. Menin ensiksi Biancoon, siellä olikin todella kauniit avokkaat. Mutta koska olen "hieman" normaalia isompi, niin siro korko näytti aika hassulta.
Löysin kuvankin sovittamistani kengistä, kas tässä. Vaatimuksenani oli, että kengistä löytyy korkoa ja platoa ja ovat mustat.

Tuotteeseen tästä
Sitten menin Kookenkään, minulla oli mielessä Tamariksen avokkaat. Todella monelta olen kuullut niistä pelkkää hyvää. Siellä ne täydelliset sitten oli ja tuntuivat paremmilta jalkaan, kun vertasi Biancon kenkiin.

Linkki Zalandon sivuille
Ostin koon 38, vaikka oikea kokoni olisi ehkä ennemmin 37½. Mutta puolipohjasilla sekin asia korjaantuu, eivät lähde jalasta mihinkään. Nämä pääsee huomenna jo kunnon testiin, kun kaksi hyvää ystävääni tulee kylään ja lähdetään ainakin syömään kaupungille. :)

On muuten todella ihmeellistä, että nyt on näin lämmin. Tai ei se ihmeellistä ole mutta ihanaa, että nyt on näin lämmin! Pitäisi varmaan järjestää kaikki kesäiset menot toukokuulle, kun tämä kuu on jostain syystä aivan mahtava näin sääolosuhteiltaan!

Ihanaa viikonloppua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti