sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lovely weekend

Mukava viikonloppu takanapäin, lähdettiin aika ex tempore käymääm kotiseuduillani. Nähtiin samalla hyvän ystävän 1 kk:n ikäinen söpö vauva. Lisäksi käytiin hiihtämässä, saunottiin ja syötiin hyvin. Löysin myös mahtavan kynsilakan. Meinasin muutenkin mennä sekaisin, kun tuolla kyläkaupassa oli vaikka minkälaista kynsilakkamerkkiä edullisesti. Esimerkiksi Orlyn isoja kynsilakkoja vain 3€/kpl.
Tänään sitten käytiin Seinäjoella häämessuilla, aika pienet kyllä oli ja aika sellaiset vaatimattomat. Mutta siellä oli hyviä tarjouksia joillakin ständeillä ja mukaan tarttui myös alennuskuponki, jolla saa ostaa kultaliikkeestä vihkisormuksen -20% alennuksella. Se on aikamoinen alennusprosentti esimerkiksi 2000€:n sormuksesta. :)

Anyway tässä olisi kuvaa tuosta hiihtoasustani, joka on palvellut jo monta hiihtoreissua. Housut siis on aina samat, yläosa muuttuu aina ainakin paidan osalta. :)

Housut on Raiskin. Ovat tarpeeksi kevyet hiihtoon mutta pitävät hyvin tuulta.

Sori epäselvä kuva. Takki on tilattu Ulla Popkenilta pari vuotta sitten, sopii myöskin hyvin hiihtämiseen, ei ole liian paksu takki.

Kynsilakka, jonka ostin on RubyWings -merkkinen. Googlettelin sitä vähäsen ja selvisi, että kyseessä on New Yorkilainen merkki ja sitä on saatavana ihan tuolta Ceasars shopista.

Sivuille tästä!





Päälle eksyi tänään tällaista. Tuota Zizzin paitaa olen käyttänyt tosi paljon, juuri tuollaisesta tyylistä pidän. Yksinkertaista pienillä yksityiskohdilla. :)

Paita - Zizzi, farkut - Halens, saappaat - Evans
Ps. Piti tulla vielä kertomaan, että lähden huomenna Helsinkiin. Reissuni liittyy Gossipin raatiin, jossa olen siis mukana. Odotan malttamattomana reissua, jei!

1 kommentti: