perjantai 6. tammikuuta 2012

Terveiset pohjoisesta!

Eilen illalla saavuttiin tänne Ukkohallaan. Ensimmäistä kertaa ollaan täällä ja nyt ollaan ehditty tutustumaan jo jonkin verran tähän paikkaan. Levi on aina meille ollut se ykkönen ja onhan se kehittinytkin koko ajan ja sillä alkaa olemaan kokoa jo aika paljon. Tämä Ukkohalla on vasta kehityksen alkupäässä, Chalets huoneistohotellit (jossa me ollaan) saatiin valmiiksi vasta viime syksynä. Lisäksi täällä on tietysti mökkejä, joissa voi majoittautua. Kävin äsken tuolla jo hiihtelemässä mutta huonosti siinä kävi, kun oli vanhat voiteet suksien pohjissa. Täällä on kuitenkin jonkin verran pakkasta ja ne voitelut on tehty nollakeliin. Toivottavasti saan sukseni takaisin huollosta vielä tänään!
Lisäksi lautailemaan rinteeseen pitäisi päästä. Täällä on ihan normihissejä, ei siis ole tuolihissejä tai Gondoleja, niin kuin Levillä on. :) Siinä kestääkin hetken roikkua hissin kyydissä ennen kuin on tuolla ihan ylhäällä, katsotaan miten tämän tytön käy!
Meilllä on tässä huoneiston vaihto vielä tänään edessä, kun ei löytynyt yhtä jaksoisesti isompaa huoneistoa. Nyt ollaan tällaisessä 4 hengen huoneistossa.

Huoneistot on kalustettu todella tyylikkäästi ja kaapeista löytyy vain Arabiaa ja Iittalaa. :)

Lunta täällä on paljon! :)
Venäläisiä täällä on paljon, suomalaiset jäävät selvään vähemmistöön. Ilman heitä, ei varmaan tämä paikka olisi voinutkaan kehittyä niin paljon.

Vi ses! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti