torstai 1. joulukuuta 2011

Päivän asua ja muuta

Kyllä on huomaamatta mennyt nämä päivät, kun maanantaina olen viimeksi postaillut!

Eilen ja tänään olen ehtinyt käymään kaupungilla ja tekemään hankintoja, jouluisia  sellaisia tietty. :) Tänään ostin vihdoinkin ne jouluverhot. Olen metsästänyt mieluisia pitkään, kun en niistä paljoa halunnut maksaa. Kerran vuodessa ne ikkunassa vain roikkuvat. Hemtex oli aloittanut jo jostain syystä joulutavaroiden ulosheittämisen -50% hintaan ja sieltähän ne sitten löytyi.

Pahoittelut kuvan vinoudesta, photoshopilla tuonkin saisi korjattua, jos sellainen vaan olisi. :) Kuvaaja on liian laiska nousemaan tältä sohvalta uuden kuvan ottamista varten. :D
Yritän olla ottamatta paniikkia faktasta, että tuo teksti on ruotsiksi. Enköhän voi elää tämän asian kanssa. :)

Muitakin jouluisia juttuja tuli hankittua.

Söpö sydän. :)

Pentikin kaunis lyhty, joka on suhteellisen kissaturvallinen
Kävin KappAhlissa pitkästä aikaa ja olin ihan positiivisesti yllättynyt XLNT- valikoimasta. Vaatteissa oli jotakin ajatusta mutta istuvuus oli ainakin omalta kohdaltani huono. Mitään en ostanut mutta otin sovituskopissa pari kuvaa päivän asusta.

Onkohan tuo niittiliivi täällä jo vilahtanut? Ostin sen joskus kesällä mutta en muista mistä. Päällä siis niittiliivi - ?, valkoiset paidat - Zizzi, mustat farkut - Evans
Päällä Evansin villakangastakki, joka on jo useamman vuoden vanha. :)

Ylihuomenna sitten suuntana taas Helsinki, cool!'

EDIT.

Tämä lattiavalaisin on se suosikkini! Hankkisin sen, jos se vaan ei olisi hinnasta kiinni...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti