lauantai 19. marraskuuta 2011

Käsityömessuilla

Eilen lähdettiin käymässä isommalla porukalla Tampereen käsityömessuilla. Tehtiin siellä aika pikainen kierros ja jatkoimme sitten kaverin kanssa keskustaan. Pääsin katsastamaan uuden Zizzin Koskikeskuksessa, oli aika pieni mutta sitäkin uudempi. :) Ostin sieltä ihan sellaisen valkoisen perustopin. Luín hiljattain tämän veeran kirjoituksen ja katsoinkin tarkemmin tuotelappujen sisältöä ja niinhän se näytti olevan, että suurin osa oli akryyliä tai muita keinokuituja. Ikäviä talvella, sen on varmaan moni todennut. Mutta täytyy myös todeta, että kaikki uusi plussakokoisiin vaatteisiin liittyen Suomessa on edistystä. :D Että sinänsä hienoa, että ollaan Zizzi tänne meillekin saatu.

Päällä oli saappaat - Zizzi, Leggarit - KappAhl, Tunika - NewLook, Jakku - Halens
Kaamea tatti ilme tuossa kuvassa, teki mieli melkein blurrata tuo pää. :)

Jotain pientä tuli ostettua messuilta, mm. kortin askartelujuttuja. Sinellin pisteellä näin ainakin itselleni uuden tavan askarrella kortteja.

Ensiksi otetaan haluttu kuva tuollaisella "leimasimella".

Sitten laitetaan kuvan päälle halutun värinen hile, ylimääräiset hileet kipataan takaisin purkkiin.

Kuva nousee pintaan ja väri vahvistuu kuumailmapuhaltimen avulla. Minä en ostanut tuollaista puhallinta, saman pystyy tekemään silityraudan höyryllä.

Valmis kuva on sitten tälläinen, mielestäni kaunis! Kuvia oli vaikka minkälaisia!

Tänään en ole vielä askarrellut. Olemme yleensä tehneet joulukortit itsenäisyyspäivänä mutta katsotaan, että miten tänä vuonna menee. :) Tänään olen tehnyt kunnon ruokaa ihan alusta lähtien, tein lihapullia, kermakastiketta, perunoita, salaattia ja jälkkäriä.

Illalla menen katsomaan leffaan Twilightin. Mutta menen ihan yksin, kun miestä ei kiinnosta nuo leffat yhtään. :D


1 kommentti:

  1. ..kiitos taas vinkistä, että Zizzi on avattu myös koskariin.. juuri kävin Tampereella ja totesin, että ei mennä Koskikeskukseen kun ei siellä kuitenkaan mitään ole, mutta nähtävästi olisi ollutkin uusi Zizzi.. :)

    VastaaPoista