maanantai 28. helmikuuta 2011

Päivän asu

Tänään päälleni eksyi pitkästä aikaa farkut. Olen täysin fiilis pukeutuja, eli jos illalla mietin seuraavan päivän asua, se todennäköisesti tulee muuttumaan. Opiskeluaikoina suunnittelin aina edellisenä iltana seuraavan päivän asun, iso muutos on siis tapahtunut. :)

Farkut - NewLook UK, Tunika - NewLook UK, Bolero - Seppälä
 Johnnykin halusi päästä kuvaan. Tuo kissa on niin ruoan perään, ennen kuvan ottamista olin käynyt jääkaapilla ja se on aina merkki Johnnylle, että nyt pitää mennä kinumaan ruokaa. :) Eihän sillä siis oikeasti nälkä ole mutta on tullut omistajaansa, ruoka maittaa aina. :D

Kävin tänään kaupungilla tutkimassa kangasvalikoimia. Aiotaan uudelleen verhoilla sohvatyynyjä ja ruokapöydän tuolit. Vaihtoehtoja löytyi mukavasti ja tekijäkin on luultavasti jo tiedossa, itse kun en ole mikään mestari ompelu asioissa.

Maca-jauhe, Lumene meikinpohjustaja
Maca-jauheen hankin, kun olen viime aikoina kovast innostunut terveysjuomista. Ajattelin tehdä jossakin vaiheessa tämän ohjeen mukaan tehojuoman. Tähän mennessä olen sekoittanut mustikoita, mansikoita ja maustamatonta jogurttia, ihan hyvää juomaa on sekin.
Lumenen meikinpohjustajan joudun ostamaan, kun mokasin sen Diorin pohjustajan kanssa. Luulin ostaneeni sellaisen Ideaparkin Emotionista mutta putilo olikin sitten ihan meikkivoide. En ole Lumenea aiemmin käyttänyt tuohon tarkoitukseen, toivottavasti on hyvää!

Huominen Helsingin reissu taitaa sittenkin sisältää kaupungilla tassuttelua enemmän, kuin alunperin luulin. Junamme lähtee takaisin vasta 18:30, joten on sittenkin aikaa pyöriä kaupungilla enemmänkin. :)

lauantai 26. helmikuuta 2011

Mietiskelyä

Varastohuoneesta terve!

Siltä oikeasti tuntuu kun lattiapintaa ei ole hirveästi näkyvissä, koska muuttolaatikoita ja muuta tavaraa on niin paljon.

Laskin tänään, että olen asunut 6 eri vuokra-asunnossa kotoa muuttamisen jälkeen. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana opiskeluiden takia ja takaisin ei ole tullut muutettua. Se varmaan olisikin ollut takapakkia, jos näin olisi käynyt. :) Tämä on tosiaan ensimmäinen omistusasunto, johon nyt ollaan muuttamassa. Miehen kanssa ollaan asuttu saman katon alla tähän mennessä 3½ vuotta, eli ihan mukavasti tullut harjoiteltua yhdessä asumista. Seinäjoella on tullut asusteltua siitä 16-vuotiaasta lähtien, että maisemanvaihdos tekee varmasti ihan hyvää. Meri on oikeastaan asia, josta eniten iloitsen Vaasaan muutossa. Kesällä tulee varmasti paljon pyöräiltyä ja tutkittua alueita. Tähän mennessä Vaasan keskusta on ainoastaan tullut tutuksi. :)

Käytiin tänään miehen kanssa kaupungilla syömässä ja Stockmann Beautyssä kävin hakemassa YSL:n kulmakynän ja Lancomen kajalkynän. Sinne on aina niin mukava mennä ostoksille, kun tietää saavansa hyvää palvelua. Terveisiä vaan Viiville, joka tänään palveli. :)

Menen muuten ensi tiistaina Helsinkiin. Siellä on eräs tärkeä tapaaminen, ostoksille ei siis mennä. Syömään Virgin Oiliin pitää päästä mutta siihen se taitaakin sitten jäädä.

Ainiin, laitoin kosmetiikkapakettia myyntiin. Huuda täällä! :)

Hauskaa lauantaita teille! :)

torstai 24. helmikuuta 2011

Forever21 -tilaus

Yritin tänään uudestaan tilausta Forever21:n sivuilla ja nyt sain sen toimimaan, tosin ainoastaan PayPalin kautta. En edellekään tiedä, että miksi maksaminen Visalla ei onnistunut.

Tilasin edullisia juttuja, paketti maksoi postikuluineen 40€. :)

Neule 5,95€
Takki 13,95€
Neuletakki 14,80€
Katsotaan, että kauanko tilauksen tulemiseen kestää. :)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Tapahtui sovituskopissa

Pyörähdin tänään kaupungilla ja kävin pitkästä aikaa Lindexillä ja KappAhlissa, kun reitilleni osuivat sopivasti. :)

Sovitin Lindexillä paria juttua.

Sovitin tuollaista ihan kivaa farkkupaitaa. Tässä kyseisessä yksilössä vikana oli liian lyhyt pituus ja alhaalta liian kapea mitoitus. Haluaisin kyllä jotain tälläistä kevääksi mutta tämä se ei nyt sitten ollut. Vieläkin harmittaa, kun Åhlensin Zizzi-osastolla oli silloin vuosi sitten niitä ihania farkkumekkoja, joista oli melkein kaikki koot loppu. Materiaalina farkku on ihanaa ja sopii mielestäni väriltään hyvin kasvoihini. Täytyy jatkaa etsimistä, saa vinkata sopivista ehdokkaista muuten! :)


Sitten oli tämä takki, joka oli kooltaan ihan sopiva ja malliltaan myös. Mutta olisin halunnut jotain värikkäämpää, ehkä hot pink? Miksi aina mustaa tarjotaan, vaikka kevätmuodista puhutaan..?


Kuvautin päivän asunkin samalla. Ei mitään uutta tai erikoista ollut tänään päällä, mutta sentäs jotain muutakin kuin mustaa. :)

Huomaatteko, että kasvoissani olisi käytetty valokynää? Joo, en minäkään. :D Sain äidiltäni Lumenen valokynän, kun hän ei siitä pitänytkään. Taidan hommata sen YSL:n valokynän ihan suosiolla, jos sillä saisi jotain näkyvää aikaan?

Gorgeous blogger

Kiitos Nooralle The Gorgeous blogger -palkinnon antamisesta. :)


Milloin aloitit blogisi?
5.4.2010, eli pian saadaan juhlia 1-vuotispäivää.
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? Plussakokoisten muodista meillä ja maailmalla, kosmetiikasta, asusteista, meidän rakkaista kissoista ja sisustamisesta. Eli kaikista oikein ihanista aiheista, ainakin omasta mielestäni. :)
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Suomessa ei varmaan ihan hirmusti ole plussakokoisia muotibloggaajia?
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Seurattunai aikani muutamia blogeja, tuli polttava tarve perustaa oma blogi. Mukavaa hommaa tämä on, en kadu! :)
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? Alussa en huomannut käyttää tekstien tunnisteita ja nyt se saattaa olla liian myöhäistä, kun pitäisi käydä kaikki tekstit läpi. Ehkä vielä teen sen joskus.

Ojennan tämän palkinnon Jennille, MTL-tytöille, Veeralle, Johannalle ja Karkkipäivää-blogille.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Forever 21

Forever 21 tuli itselleni tutuksi kesällä New Yorkin matkan aikana. Ihania plussakokoisia vaatteita ja edulliseen hintaan. Eilen tuli jostakin syystä mieleeni, että käydäänpä katsomassa pitkästä aikaa heidän valikoimaansa. Tietty löytyi muutama ihana juttu ja aloinkin tutkimaan heidän toimituskuluja. Yllätys oli suuri, kun huomasin postikulujen olevan ainoastaan 6€. Eli tämän täytyy tarkoittaa sitä, että tuotteet lähetetään Euroopasta ja näin ollen ei tulisi inhottavia tulli kustannuksia! :) Olisin tehnyt testitilauksen mutta jostain syystä luottokorttini numero ei kelvannut, vaikka yritin ainakin 3 kertaa. Noh, täytyy yrittää vielä myöhemmin uudelleen.

Onko muilla kokemuksia tilaamisesta ja saapuiko tuotteet tosiaan 4-6 päivässä? :)

Ihan muuten off topic tuli mieleeni eräs asia, kun katselin ihanan Adelen musavideota.


Jos laulaja on plussakokoinen, niin onko ainut vaihtoehto laittaa hänet istumaan penkille koko musavideon ajan ja muut saavat hoitaa liikkumisen? Minusta outoa..
Mutta aivan ihanaa musaa, lisää tätä!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kissan pesua ja muuta mukavaa

On ihanaa huomata, että kissa on pystynyt rakentamaan sellaisen luottamuksen omistajiin, että pesu onnistuu ihan täydellisesti. Muistan, kun ensimmäisiä kertoja pestiin Elviraa, niin ei ollut itku kaukana. :)
Tänään siis oli ohjelmassa kissan pesua, ruoan tekemistä, Frasierin maratonin katsomista ja chillailua.

Sunnuntain kynnet.
En ole vieläkään kyllästynyt tuohon IsaDoran Graffiti nailsiin. Haluan niitä lisää!

Uudet kevätvärit.
Muutenkin on alkanut jostain syystä kiinnostamaan aiempaa enemmän markettien meikkihyllyt. Siirryin niistä selektiiviseen kosmetiikkaan, koska mielestäni laatu ei ollut hyvää. Esimerkiksi luomiväreissä ei ollut pigmenttiä nimeksikään. Mutta nyt esimerkiksi IsaDoran ja Lorealin luomivärit kiinnostavat ja testailun perusteella on laatukin tuntunut ihan hyvältä. Jossakin lehdessä oli ripsiväri testaus, jossa voiton vei Max Factorin ripsiväri. Testissä oli mukana mm. Helena Rubinsteinin ripsiväri ja muitakin kalliimpia merkkejä. Tietenkin ihmisten mielipiteet ja ennen kaikkea ripset eroaa toisistaan paljon mutta jotenkin testi jäi mieleen, että ajattelin jopa kokeilla Max Factorin ripsiväriä.

Tavaroiden pakkaaminen on jatkunut tänäänkin, tosin miehen toimesta tällä kertaa. Hieman pelottaa jo tuo pahvilaatikko pino, se nimittäin yltää jo melkein kattoon asti. Reilun viikon päästä saadaan avaimet ja sitten se on menoa! :)

torstai 17. helmikuuta 2011

Something about my make-up

Videota en vielä rohkaistunut tekemään meikkaus jutuista mutta ehkä sekin sitten joskus. :)


Hyvän ja kestävän pohjan tekeminen kasvoille on mielestäni tärkein asia meikkauksessa. Ilman hyvää pohjaa ei välttämättä kauneinkaan silmämeikki näytä hyvältä. Pohjan tekeminen lähtee kosteusvoiteesta, itselläni on ollut käytössä jo pitkään Guinotin kosteusvoide. Guinot on ranskalainen kosmetiikkamerkki, jota saa ainoastaan kosmetologeilta. Välillä tilaan Guinotin tuotteita Cheapsmellsistä, koska se on niin paljon edullisempaa tilata sieltä.
Kosteusvoiteen jälkeen laitan Smashboxin photo finish meikinalustusvoidetta (primer). Tämä on niin mahtava tuote. Ruotsista tätä saa mutta suomesta ei vielä. Tämän kyseisen putelin ostin New Yorkin reissulta. Siitäkin matkasta on jo 8 kk aikaa ja silti tuotetta vielä jäljellä, vaikka käytän sitä päivittäin!!
Meikkivoiteena minulla on nyt käytössä Giorgio Armanin face fabrik (sävy 2), jota sekoitan Helena Rubinsteinin color clone meikkivoiteen kanssa (sävy Shell 13). Armanin meikkivoide on ehkä hitusen liian tumma sävyltään iholleni näin talvella mutta kesällä varmasti menee ihan pelkästään. Levitän meikkivoiteen ihan sormin iholleni, ehdottomasti paras tapa. Säästyy rahaa ja aikaa, kun ei tarvitse leikkiä enää meikkisienien kanssa.
Meikkivoiteen jälkeen laitan vielä vähän The Body Shopin kivipuuteria TBS:n puuterihuiskulla.
Uusin hankinta on aivan mahtava tuote TBS korostus- ja poskipunayhdistelmä. Vaalea korostusväriä laitan poskipunan yläpuolelle ja silmäkulmiin. Poskipunaa pyörivin liikkein korvaa kohti poskipunasiveltimellä.
En omista valokynää mutta hankintalistalla kyllä on. Ennen en ole mielestäni sitä tarvinnut, mutta nyt havaitsen kasvoillani tummentuneet silmäpussit, että sitä kynää kiitos tännekin suuntaan. :)

Iho näyttää kutakuinkin tälläiseltä meikattuna.



Tänään tein silmämeikin violetistä ja mustasta. Kuvasta unohtui Lumenen silmämeikinpohjustaja, jota laitoin ihan ensimmäiseksi. Sitten puuteria vielä pohjustajan päälle, koska luomeni rasvoittuvat helposti.
The Body Shopin hohtavan valkoista luomiväriä laitoin ensiksi koko liikkuvalle luomelle, jonka jälkeen vuorossa Clarinsin Vibrant Violent- luomiväri. Sitä levitin banaanimaisesti koko luomelle aloittaen ulkonurkasta. Clarinsin mustalla kajalkynällä tein rajaukset koko yläluomelle ihan ripsien tyveen. Alaluomelle laitan kajalkynää ainoastaan ulkonurkkaan, että silmäni saisivat enemmän kokoa ja tulisivat enemmän ulos kuopasta. Omat silmäni ovat aika syvällä, joten temppuja tarvitaan. :) Sitten ripsien taivutus MakeUpStoren taivuttajalla ja ripsiin harjaan Lancômen Hypnôsea. 
Kulmiin käytän YSL:n kulmakynää, sävyä 5, Kuvassa kulmat näyttävät kauheilta, olen niitä varmaan hinkkaillut jossakin vaiheessa tänään. :D

Koko nassu meikattuna.
Ei mikään huippu selostus meikkaus jutuista mutta ehkä vähäsen tuli jotain infoa, hope so? :)

Ellokselta tipahti -40% lappu jonkun aikaa sitten, käytin sen tähän Zizzin ihanaan neuleeseen.

Zizzin ihana laatikkoneule.
Nyt Idolsin pariin! :)

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ihanuuksia

Meikkipostaus saa nyt vielä odottaa, kun postiluukusta tipahti tänään jotain sellaista, joka on pakko päästä jakamaan.

Halens on ottanut valikoimiin huomattavasti aiempaa enemmän brittiläisiä Southin vaatteita, joissa on kokoja aina 60 asti.
Lisäksi valikoimiin on tullut muutakin mukavaa, mm. söpöjä yöasuja, joita on yleensä vaikea löytää kotimaan valikoimista. Tekisi mieli tilata useampaakin vaatetta nyt heti mutta taidan nukkua pari yötä ensikis väliin, ettei tule tilattua ihan holtittomasti! :D Seuraavaksi näitä ihanuuksia..

South takki 81€
South paita 34,95€
South neuletakki 34,95€
South takki 79,95€
South takki 52,95€
South silkkitunika 39,95€
South satiinipaita 23€
Rantamekko 34,95€
Pyjama 34,95€
Avokkaat 39,95€

Kengät 44,95€

Kaikkia tuotteita en edes löytänyt näppäilemällä tuotenumeroa hakukenttään, aika jännä juttu. Tuskin nyt sentään tuotteet niin nopeasti ovat loppu. :) Valikoimiin oli tullut lisäki Pineapplen tuotteita, joita myös Evans myy. Halensin valikoimissa oli tosin vaan kokoja 44 asti. Yksi juttu jota ei muistaakseni aiemmin ole ollut oli se, että Niken tuotteita sai koko 50 asti.

Positiivinen kehityssuunta näyttää olevan plussakokojen huomioimisessa Suomessa nyt. :)

tiistai 15. helmikuuta 2011

Päivän asu

Päässäni on niin paljon postausaiheita, että en oikein tiedä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä ja mistä lähteä liikkeelle. Aiheista meikit kiinnostaa oikeastaan nyt eniten, joten ehkä siitä lähden rakentelemaan jotain. Kiinnostaisiko teitä?

Mutta mennäänpä siihen päivän asuun. Olin tänään käymässä vanhempieni luona ja äitini otti kiltisti kuvan. Kuvan neulebolero on uusi tai siis minulle uusi mutta käytetty. Isotkoot.com:in kirpputorilla on aina välillä kaikkea mielenkiintoista ja sieltä tämän bongasin. Koko on juuri hyvä ja sopii mielestäni käytettäväksi tällä tavalla, I like. :)

Alimmaisena pitsitoppi - Lindex, Tunika - Zizzi, Bolero - Yours, Laukku - Guess, Leggarit - Zizzi, Saappaat - Evans

 Loppukesästä kerroin jalkaani tehdystä lymfahoidosta. Silloin se auttoi jalkaani mutta nyt tilanne on sama kuin silloin, joten käyn nyt taas muutaman kerran hoidossa. Hoidot on onneksi täysin kivuttomia, ennenminkin mukavia rentoutumishetkiä. 

Olisiko teillä muuten toiveita, että jos teen meikkipostausta, niin mistä aiheesta tarkemmin haluaisitte sen olevan? :)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä

Mieheni pitää kovasti suklaasta ja muffinseista, joten päätin yhdistää nämä kaksi herkkua.
Ohje on Kinuskikissan sivuilta.





Ihanaa Ystävänpäivää! (näin myöhässäkin vielä! :) )

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Sunnuntaita

On vielä hetken aikaa jäljellä sunnuntaista. :)

Eilen tuli juhlittua ystävien kanssa ja oli niin mukavaa pitkästä aikaa viettää ilta yhdessä. Asu kuvia en sitten saanut otettua mutta oikeastaan asuni ei ollut niin erikoinen. Hassu yhteensattuma oli, että olimme kaikki kolme pukeutuneet päästä varpaisiin mustiin. Noh, vaikka pukeutuminen olikin synkkää niin jutut eivät olleet. :)

Kaulakoru - H&M, Korvakorut - NewLook UK
Päälläni oli tuo kuvassa oleva Zizzn musta tunika. Pidin sitä niin, että olkapäät olivat paljaat. Tunika on siitä tosiaan mukava, kun sitä voi käyttää silläkin tavalla.
 Alaosana oli Zizzin kuvassa olevat housut. Jalkaani laitoi Evansin uusimmat saappaat ja pikkulaukkuna oli Guessin hopeinen ihanuus. Helpompaa olisi ollut muistaa ottaa se kuva, kuin esitellä asu tällä tavalla. Mutta unohtui sitten siinä kaiken keskellä.  :)

Olen tänään vaan köllötellyt sohvalla peiton alla, eli todella rento sunnuntai takana.


Olen alkanut jo pakkailemaan muuttotavaroita. Tyhjensin meikkapöytäni lipaston, jonne olen säilyttänyt kahden viimeisen vuoden ajalta nuo yllä olevat ripsarit. Ripsareiden hylsyt ovat niin kauniita, että en ole raaskinut heittää niitä pois. Hirvittää ajatella, että kuinka paljon tuossakin on ollut rahaa kiinni. Olen testaillut erittäin paljon ripsareita elämäni aikana ja suosikeiksi lukeutuu tällä hetkellä Lancomen tai Helena Rubinsteinin ripsarit. Mielessä on jo pyörinyt pitemmän aikaa, että kävisin ottamassa vähäsen lisää karvoja ripsiini. Omani, kun eivät ole oikeastaan minkäänlaiset ja olen kuullut hyviä kokemuksia ripsipidennyksien kestosta jne.

Onko teillä kokemuksia ripsipidennyksistä?

lauantai 12. helmikuuta 2011

Mielenkiintoinen kysely

Tämä kysely ei ole omani mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Sain tämän omaan sähköpostiini blogin kautta ja vastasin siihen itse. Kysely koskee lempivaatetta ja muutenkin omaa tyyliä. Mukava auttaa toista, kun itsekin AMK:n olen suorittanut ja muistan vielä, kun päättötyötä varten keräsimme yhdessä ystävän kanssa tutkimusaineistoa.


Kyselyyn tästä.


En ole vielä päättänyt illan asua mutta onhan tässä vielä aikaa. Otan asukuvia, jotka toivottavasti ovat sitten julkaisukelpoisia. :)

Hauskaa lauantaita kaikille!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Carlic Chicken

Amarillon Carlic Chicken meni tänään tähän masuun. Oli niiiin hyvää, että edes jälkkäriä ei tarvittu. :)

Carlic Chicken, love it!
Pitsipaita - Lindex, Tunika - NewLook
Takki - FLO G (HobbyHall), Neulekauluri - Äitini tekemä, Leggarit Zizzi Åhlens, Kengät - Dinsko, Laukku - Guess (uusi)
Hopeinen lakka - Isadora PUB Stockholm, Täplät - Konadin musta lakka
Viikonlopusta on tulossa niiin kiva. Lauantaina on kauan odotettu tyttöjen ilta. Tiedossa on hyvää ruokaa, biletystä ja ennen kaikkea mahtavaa seuraa. :)

maanantai 7. helmikuuta 2011

Decisions, decisions...

Tapetti-Satu täällä heippa!

Nyt on mennyt niin vakavasi jo tuo tapetin valitseminen, että raahasin näytekirjoja mukaan sisustusliikkeestä. 

Elvirakin oli mukana päätöksenteossa. :)

Kuvista varmaan huomaa, että mitä tyyliä haen. Pohjaväri saisi olla valkoinen ja särmää tuomassa hopeisia kuvioita. Meni sitten Maskussakin tänään pari tuntia, kun mietin hankintoja. Eikö voisi tulla lottovoitto tähän suuntaan please? :)

Otin tänään meidän mussukoista kuvia pitkästä aikaa. Miten paljon voi sitten omaa "oikeaa" lasta rakastaa, kun sydän pakahtuu jo näidenkin kanssa?



Asu kuvia en ole nyt ottanut, kun tuntuu olevan samanlaista vaatetta koko ajan päällä. Mielestäni syksy on kaikista rikkainta aikaa pukeutumisen kannalta. Silloin voi lähteä ulos neuletakin kanssa ja pukeutua kevyesti kerroksittain.
Tilasin muuten Hobby Hallista hiihtämistä varten softshell-housut. Jos asteita on vähemmän, niin tulee aivan liian kuuma Ulla Popkenin toppahousuissa. Softshell-takki minulla on jo, joten on ihan oikeutettua hankkia alaosakin? :D

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kyselyn yhteenveto

Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 27 kpl. Näin ensikertalaisena kyselyn toteuttamisessa tuli tehtyä moka, olin jättänyt kaikkiin kohtiin usemman vaihtoehdon valitsemisen mahdollisuuden. Näinhän ei olisi pitänyt menetellä, varsinkaan kyllä/ei -vastauksissa. Joten kyselyn vastaukset eivät ole täysi luotettavia. Mutta oikeastaan eniten kiinnostikin suulliset vastaukset postausaiheisiin jne. Niitä oli  tosi mukava lukea! :)

1. Miten löysit tiesi blogiini?
  • isotkoot.comista
  • googlettamalla plussakokoista muotia
  • blogilistan kautta

2. Kuinka usein vierailet blogissani?
  • päivittäin (1.)
  • viikottain (2.)
3. Millaisista postauksista pidät eniten?
  • päivän asu kiinnosti eniten
  • toisena muotiin ja vaatteisiin liittyvistä
  • kolmantena jokapäiväisestä elämästä
4. Kuinka usein haluaisit lukea uusia postauksia?
  • päivittäin sai yhtä paljon kannatusta kuin joka toinen päivä
5. Ehdotan jotakin postausaihetta?
  • uuden tulevan asunnon esittely kiinnosti paljon
  • vartalon malleihin sopivat vaatteet
  • meikkauksesta
  • oman vaatekaapin esittely
  • asusteet
6. Olisitko kiinnostunut videopostauksista?
  • kyllä vastauksia niukasti enemmän
7. Ruusuja ja risuja?
  • todella mukavia kommentteja tuli, siis aivan mahtavaa kannustusta!! :)

Tulen varmastikin toteuttamaan usemmankin postaus toiveen. Vaatekaapin sisällön esittely olisi paikallaan varmaan silloin heti muuttamisen jälkeen. Se kun ei pysy siistinä viikkoa kauempaa. Itse olen sitä mieltä, että se johtuu ainoastaan tilan puutteesta. Mies vihjailee, että vaikka tilaa olisi puolet enemmän, niin silti se olisi yhtä sotkuinen. Tulevassa asunnossa ei ole kaappitilaa enemmän, että totuutta ei koskaan tulla tietämään. :D

Tänään on ollut ihana aurinkoinen päivä. Lähdettiin miehen kanssa hiihtämään. Taas piti nöyryyttää itseänsä ladulla, kun ohitse pyyhälsi oikeastikin jotain 80-vuotias pappa. Noh, onneksi on hyvä huumorintaju. :) Oli todella paljon ihmisiä laduilla, hyvä kun sekaan mahtui!

lauantai 5. helmikuuta 2011

Saturday fever

Tässä samalla putousta katsellessa on hyvä postata teille tästä päivästä. :)

Tänään tuli pyörittyä kaupoilla sellaiset 3 tuntia. Ja ei, kyse ei ollut vaatekaupoista (tarjonnan kanssa ei ole kyllä juhlimista), vaan kyse oli rauta- ja huonekalukaupoista. Tulevan pintaremontin takia teimme miehen kanssa täsmäiskuja K-Rautaan, Starkkiin, Giganttiin, Vepsäläiselle, Prismaan, Askoon ja Iskuun. Lattiamateriaali on nyt valittu ja samoin tapetti makuhuoneeseen. Budjettia pystyy nyt laskemaan paremmin, kun on joitakin hintatietoja materiaaleista ja huonekaluista. Toivottavasti meille ei käy niin kuin rempassa usein käy, eli aletaankin remppaamaan pikkusen laajemmin, kuin oli alunperin tarkoitus. Onneksi on insinööri miehenä, budjetissa tullaan varmaan pysymään. :)

Innostuin tänään kokkaaman porsaankyljyksiä ja tein myös jälkiruoaksi kääretorttua, namskista. Huomenna on suunnitelmissa tehdä tortilloja. Nykyään kun ruokakauppojen hinnat on pilvissä, niin on tullut suunniteltua ruokaostokset. Tuntuu että säästöä olisi tullut. :)

Surffailin tuossa Evansin ja kumppaneiden sivuilla katsastamassa kevätmuotia. Kyllä ne kukkakuosit vaan ovat tulleet joka paikkaan. Tosin, nyt löysin jo pari ehkä itselleni sopivaa vaihtoehtoa.

Yours tunika 42€
Yours vyö 10€
Yours tunika 42€
Asos mekko tarjouksessa £28
Asos mekko tarjousessa £36
Asoksella näytti olevan kaikkea muutakin kivaa ja edullisesti! :)

Huomenna yritän ahkeroida sen yhteenvedon kyselystä.