tiistai 11. tammikuuta 2011

Kirppistelyä

Laitoin taas tavaraa myyntiin kirppikselle. Ne, jotka ovat kiinnostuneita kirppispaikasta, voivat ottaa yhteyttä sähköpostin kautta. Menettelen nyt näin, koska silloin aiemmin oli tehty selvää ilkivaltaa, kun ilmoitin paikkanumeron täällä julkisesti. Sen jälkeen olen vienyt tavaraa myyntiin samaan paikkaan, silloin en täällä mitään asiasta ilmoittanut ja tavaroille ei tapahtunut mitään pahaa. :)

Nyt on ikävä viime viikon vapaita, kun tekemistä on liikaakin. Varsinkin tuo kirppistely on työllistänyt kovasti. Se hinnoittelu on niin aikaa vievää hommaa. Lisäksi asuntoasiat ja tuo koulutus vievät oman aikansa. Ja mikä siinä on, että aina kun on siivonnut kämpän mielestänsä hyvin niin seuraavana päivänä näyttää ihan niinkuin koskaan olisi mitään tehtykään. Argh.

Ai niin, ne Evansin saappaat ovat nyt hellässä huomassani. Olivat sopivat kooltaan mutta pohjat olivat niin liukkaat, että en edes haaveile laittavani niitä jalkaan vielä. Täytyy käyttää suutarin kautta taas.

Karkkilakko on pitänyt! Eilen mieheni osti itselleen karkkipussin ja se oli tuossa näkyvillä koko ajan. Mutta itsehillintä piti pintansa ja en sortunut. :) Eli nyt taitaa olla jo 10 karkitonta päivää!

5 kommenttia:

  1. Moikka!
    Kiitos ensinnäikin kivasta blogista. Päivän asujasi on mukava seurata, koska itselläni on aika samanlainen tyyli, joten toisinaan on mahdollisuus todella inspiroitua vaatteistasi. :)

    Olin myös kysynyt noista Evansin saappaista: kauanko toimitus kaikkineen kesti? Itse tilasin niin ikään kengät Evansilta kaksi viikkoa sitten eikä mitään ole vielä kuulunut. Olenkin miettinyt, koska kannattaa huolestua asiasta...

    VastaaPoista
  2. Heippa!
    Kiitoksia mukavasta kommentistasi. :)

    Evansin sivuilta tilaamis hetkestä saappaiden saapumiseen meni jotain 1½vkoa. Onko sinulle tullut spostiin tiedotetta, että ne on jo pakattu ja lähteneet matkaan?

    Minulle kävi niin, että tilasin kahdet saappaat ja ainoastaan toiset tulivat. Toiset olivat siis kerinneet loppumaan mutta tieto siitä tuli kyllä spostiini samalla kuin dispatch notice tuli.

    VastaaPoista
  3. sulla on hyvä vaatemaku :) ja blogisi kautta oon saanut paljon hyviä vinkkejä mistä kannattaa vaatteita tilata jne. olin viime viikolla Edinburghissa käymässä, enkä kyllä olisi mennyt esim.New Lookiin enkä olisi löytänyt Evansin ihania kenkiä (tuli ostettua 5 kengät:D ), ilman hyvää blogasi... joten iso KIITOS :) Harmittaa kun en hokannut tätä kirppari kirjoitusta aiemmin, etten päässyt sjoella ollessani penkomaan kirpparipöytääsi :D -Juulia

    VastaaPoista
  4. Heippa!
    Olen kateellinen, olisi niin mahtavaa päästä shoppaamaan Englantiin!! :) Tosi mahtavaa, että olen voinut olla avuksi antamalla vinkkejä liikkeistä. Millaisia kenkiä ostit, löysitkö alesta hyviä? :)
    Hyvää jatkoa ja toivottavasti viihdyt vielä blogin parissa. :)

    VastaaPoista
  5. ostin yhdet saappaat, yhdet avokkaat ja 3 ballerinat.. kaikki ballerinat oli 5-10 puntaa :) sä varmaan osaat vastata, että miten hyvin noi koko ohjeet pitää paikkaansa tuolla yoursin nettikaupassa? eli jos Suomessa on kokoa 50 niin minkähän tuolta kannattaa tilatessa valita..

    VastaaPoista