maanantai 27. syyskuuta 2010

London: Day 5.

Ihana loma läheni loppuaan ja viimeinen mahdollisuus nauttia Lontoosta ja sen tunnelmasta koitti maanantaina.

Itseäni vähäsen vaivasi, kun en oikein ollut löytänyt juttuja, joita lähdin hakemaan. Mielessä ennen reissua oli mm. uudet saappaat Evansilta ja oikeanlainen välikausi takki NewLookista tai muualta.

Noh, saappaita kävin kokeilemassa Evansilla. Yhdet potentiaaliset olisi ollut, mutta mielestäni ne muistuttivat liika jo omiani saappaita, jotka tilasin viime vuonna Evansilta. NewLookilla on nykyään myös jonkinlainen valikoima wide fit- kengistä. Mutta se laatu ei taida olla kovin kaksinen, että voisi tulla pettymyksiä aika helposti. Evansin saappaista ihan muutama malli meni jalkaani. Ihmettelen kyllä kovasti, että he tekevät saappaita, joista suurin osa on ihan normaali kokoiselle pohkeelle valmistettu. Miksi, jos kuitenkin kyse on plussakokoisesta vaatetuksesta??
Ajatuksen saappaiden ostamisesta sitten vähäsen niinkuin sivuutin.

Takki onneksi löytyi NewLookista ja sen esittelenkin tuossa shopping- postauksessa.

Eli kuten tuosta alkuvuodatuksesta kävi ilmi, niin kaupoille suuntasin maanantaina.
Ensimmäisenä menimme kuitenkin mieheni kanssa Leicester Squarille, joka on mielestäni "viihdevyöhyke". Oltaisiin menty päiväelokuviin, mutta silloin siellä ei pyörinyt mitään mielenkiintoista. Mielessä oli myös edullisten musikaalilippujen bongaus, koska tuolta saa jopa puolet edullisemmin lippuja näytöksiin, kuin normaalisti. Varsinkin jos menee saman päivän näytöksiin ja ei välttämättä halua eturiviin. Mielessäni oli ollut klassikko The Phanton Of The Opera. Saimme liput musikaaliin £32/kpl, kun normaalisti hinta olisi ollut £51. Mutta halvemmalla olisi ilmeisesti vieläkin saanut muualta, vaikka kävin kysymyssä kuitenkin 3 eri lippumyynnistä niitä paikkalippuja.





Paikka oli Her Majestys Theatre.


En ole koskaan aikaisemmin päässyt vierailemaan noin vanhaan ja arvokkaseen teatteriin. Paikkamme olivat korkealla, oikeastaan tuon korkeammalta paikkoja ei enää ollut. Mutta teatterin ikä tuli ikävästi vastaan penkkien leveydessä, en ole koskaan ennen joutunut istumaan noin ahtaalla ja ikävässä asennossa. Voin kyllä sanoa, että ahdisti!!! Vieressäni sattui istumaan miehen kokoinen mies ja minäkään en siis ole mikään pienikokoinen, että siinä vaiheessa meinasi epätoivo iskeä. Yritin pitää mielessäni, että eihän tässä joudu istumaan kuin 3 tuntia, se on pieni aika ihmisen elämässä kuitenkin loppujen lopuksi. :)

 Eikö olekin sellainen ilme, että kestetään, kestetään!!

Olen muutamissa musikaaleissa käynyt, mutta täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että mielestäni tuo ei ollut paras. Vaikka siis parhaanahan tuota mainostetaan. :D Rebecca-musikaali Helsingissä oli aivan mahtava ja koskettava, eli se on siis listallani ykkösenä.

 Syömässä kävimme silloin aiemmin päivällä Planet Hollywoodissa. Jälkiruoka näytti tälläiselta:


Laitan huomenna vielä kuvia reissusta, jotka on peräisin muiden kameroista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti