keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Lymfaterapia

Kuulin lymfaterapiasta jotain pari kuukautta sitten ensimmäisen kerran ja jäin miettimään, että voisiko tästä hoitomuodosta olla apua jalassani olevaan ongelmaan. Kaaduin nimittäin portaissa aika pahasti muutama vuosi sitten, mitään ei silloin jalasta murtunut tms. Loukkasin silloin pahiten polven alapuolella olevan alueen, eli osan etusäärestä. Nyt vuosia myöhemmin jalka on ollut turvonnut siitä samasta kohtaa ja turvotus tuntui pahenevan koko ajan. Oli inhottavaa, kun kävely tuntu raskaalta ja säären iho kinnasi ja tuntui epämiellyttävältä.

Olen nyt käynyt pari kertaa lymfaterapiassa ja en voi muuta sanoa kuin, että mahtavaa!
En ymmärrä miten niin pieni ja rauhallinen painelu voi saada näin isoja muutoksia aikaan. Jos lymfaterapia ei ole ennestään tuttu, niin voit vaikka täältä tutusta asiaan. Terapeuttu huomasi, että jalassani on muutenkin turvotusta, jota en siis itse ollut edes huomannut. Olisi pitänyt käydä hoidoissa jo ennen New Yorkin matkaa, niin olisi kävely ollut huomattavasti mukavampaa. Mutta niinhän se taitaa olla, että yleensä sinne lääkäriin hakeudutaan vasta kun on todella hätä kädessä. Lääkäri muuten oli epäasiallinen ja epämiellyttävä, mutta onneksi mainitsi kuitenkin sanan lymfaterapia...


Viikonloppuna on kiva lähteä tallustamaan Jyväskylään, kun jalkakin on nyt melkein jo normaali.
Siellähän on Neste Rally ja se on osasyy miksi sinne lähden. Zizzi tietysti täytyy käydä katsastamassa. Olen nimittäin yrittänyt etsiä juhlamekkoa elokuussa oleviin juhliin, mutta en ole vieläkään mieleistä löytänyt. Olen käynyt läpi Yoursit, Evansit, Asokset, Ebayt ja muitakin juhlapukeutumisen sivuja, kyllä nyt on tiukassa mekon löytyminen. Edellisen juhlamekon tilasin Torridilta ja se on ollutkin kovassa käytössä. Mutta nyt Torridkaan ei tuottanut tulosta.

Saa laittaa linkkejä, jos teillä on vinkkejä! (ei ollut tarkoitus rimmata :) )

3 kommenttia:

  1. Täältähän löytyi mukava, seurattavan arvoinen blogi. Lisäilen siis sinut listoilleni :)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Oletko käynyt esim. Lindexillä, siellä on ollut viime aikoina yllättävän paljon kauniita mekkoja, nytkin nettikaupassa on yksi:

    http://www.lindex.com/fi/Product/Product.aspx?id=9292054&styleid=9292052&path=3403475;3215210;3232566;3563087;1394542

    Toivottavasti mekko löytyy :)

    VastaaPoista
  3. Kivipolku: Kiitos, mukava kuulla. :)

    Suvi: Lindexillä olen käynyt, mutta en ole sieltä bongannut mekkoja. Saattaa olla, että tuokin mekko on ainoastaan netissä myynnissä? Mekko oli malliltaan nätti, mutta kuosista tuli mieleen armeija. :(

    VastaaPoista