sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Zizzi, Jyväskylä.

Eilen tuli tosiaan vierailtua Jyväskylässä. Olin siellä puolenpäivän aikaan ja kauppakeskuksessa vierähti pari tuntia, sitten siirryttiin keskustaan jatkamaan shoppailua. :)


Liike oli tosi pieni verrattuna Jumbon Zizziin, mutta tietenkin ihan ymmärrettävää. Pienemmällä paikkakunnalla täytyy lähteä liikkeelle varovaisemmin. Avajaiset oli viime torstaina ja sutinaa riitti erittäin paljon vielä lauantaina. Perjantai oli kuulemma ollut hiljainen, koska kaupan alan lakko oli hämmentänyt asiakkaita ja he eivät olleet uskaltautuneet ostoksille.

Liike oli tosiaan ihan täynnä asiakkaita ja koot oli loppu useammastakin mallista. Zizzin myymälävastaava ihmetteli minulle, että kuinka näin vielä tuntematon merkki Suomessa voi myydä näin hyvin. Mielestäni se ei ole mikään ihme, pitää vaan seurata keskustelua täällä netissä. Ensi viikolla kuulemma saapuu uusi kuorma vaatteita ja se kyllä tulee tarpeeseen.

Menin sovituskoppiin parin mielenkiintoisen asian kanssa. Tai oikeastaan kävin siellä sovituskopissa kahteenkin eri kertaan. :D Kaikista sovitettavista vaatteista en muistanut ottaa kuvaa ja en viitsinyt kupata kauhean kauan aikaa kopissa, koska sovitukseen oli jonoa. Liikkeessä oli 3 sovituskoppia, kuulinkin verhon läpi kuinka asiasta asiakkaat valitti. Saattaa olla, että Zizzi on hyvinkin pian laajentumassa. :)

Tämä hihaton tunikahässäkkä pääsi kotiin kanssani. Koko on L, mutta olisin halunnut sovittaa M, mutta se oli myyty loppuun. Hintaa tällä oli 39,90€. Pahoittelut kuvan laadusta, en tiedä miksi tuli noin epäselvä kuva.


Sovitin myös tälläistä söpöä kukkaista mekkoa/tunikaa. Koko oli L, mutta tämä jäi kauppaan. Matsku oli jännää satiinimaista, hinta oli muistaakseni 69,90€.

Jyväskylän keskustassa kävin Aleksi 13:lla, sieltä löysin ihanan tarpeeksi tilavan mustan laukun, tarjouksessa 29,90€. Muuta sitten en oikeastaan ostanutkaan. Mukava reissu oli ja tulen varmasti vielä käymään Jyväskylän Zizzissä. Tosin Jumbon Zizzi on varmaan ennemmin kuvioissa.

Tänään olen hinnoitellut kirppistavaroita useita tunteja, aikaa vievää puuhaa. Lisäksi olen siivonnut ja tehnyt ruokaa. Tarkoitus oli mennä kuntosalille tänään, mutta kuinkas kävikään..

Huomenna on lyhyempi työpäivä ja sen jälkeen menenkin kirppikselle viemään tavarat. Huomenna lupaan mennä kuntosalille, ellei migreeni tms. iske..toivottavasti ei.

3 kommenttia:

  1. Minnekäs kirpparille veit tavaraa ja onko vielä? ;)
    -KataMaria-

    VastaaPoista
  2. No oikeastaan mun omia vaatteita ei tällä kertaa ole paljon, kaikkien muiden kyllä. :) Mä aion viedä vielä toiselle kirppikselle tavaraa, mutta en ole sieltä vielä saanut paikkaa. Jos sinne sitten tulis enemmän mun omia plussakoon vaatteita. :)

    VastaaPoista
  3. Ilmoittele tuonne isotkoot.comiin paikka numeroa ja minne viet. :)

    VastaaPoista